Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski kirjoitti nuorista kaistapäistä, jotka 1950-luvulla liputtivat yhteisen Euroopan puolesta (HS 26.5.2026). Aittokosken peräänkuuluttamia radikaaleja optimisteja olivat myös Viittakiven kansainvälisen kansanopiston perustajat, jotka halusivat Suomeen paikan, missä eri puolilta maailmaa tulevat ihmiset voisivat rakentaa rauhaa, tulla yhteen opiskelemaan ja tekemään työtä. Paula Alanen ja Jenni Pätäri kertovat tuoreessa blogissaan Viittakiven opiston muistitiedonkeruusta ja yhteisestä muistelupäivästä opistolla.
Mitä Viittakiven rauhantyö käytännössä oli? Tätä kokoontuivat muistelemaan opiston toimintaan eri vuosikymmenillä osallistuneet parisen kymmentä ”viittakiveläistä” kesäkuisena torstaina paikkaan, jossa opisto toimi yli viidenkymmenen vuoden ajan sen lakkauttamiseen (2007) asti. Kokoontuminen järjestettiin osana tiedonkeruuhanketta ”Viittakiven opisto kansainvälisen yhteisymmärryksen ja rauhan asialla”, jota rahoittaa Niilo Helanderin säätiö. Tavoitteena on kerätä talteen kokemuksia opiston toiminnasta ja arkistoida muistot Tietoarkistoon tulevaa tutkimuskäyttöä varten.
Blogi kuvaa, miten osallistujat kuvasivat Viittakiven rauhantyön käytäntöjä.