FI | SV | EN

Digiä ikä kaikki?

OKM on julkaissut osana digitalisaation viitekehystyötä Anna Renforsin ja Juha Suorannan (Tampereen yliopisto) laatiman selvityksen: Digiä ikä kaikki?
Digiä ikä kaikki? -julkaisun kansilehti.

Ikäihmisten digitaidot ja -syrjäytyminen koronapandemianaikana ja koronapandemian vaikutukset vapaan sivistystyön oppilaitosten varautumiseen

Renforsin ja Suorannan selvityksessä tarkasteltiin ikäihmisten digiosaamista ja digitaalista syrjäytymistä koronapandemian aikana sekä pandemian vaikutuksia vapaan sivistystyön oppilaitosten varautumiseen. Monet koronarajoitukset kohdistuivat ikäihmisiin, ja digitaitojen merkitys korostui. Ikäihmisten digitoimijuus vaihtelee iän, taustan ja toimintakyvyn mukaan. Digin käyttäjinä heidät voidaan jaotella viiteen ryhmään: aktiiviset, käytännönläheiset, epävarmat, välttelevät ja ulkopuolelle jääneet.

Digitaitojen opetus on tärkeä osa vapaan sivistystyön yhteiskuntavastuuta

Pandemia lisäsi ikääntyneiden digiviestintää ja digitaalisten terveyspalveluiden käyttöä sekä yksinäisyyttä ja syrjäytymisriskiä. Monille ikääntyneille digipalvelut ovat vaikeakäyttöisiä, ja erityisesti yli 75-vuotiailla on puutteita digitaidoissa. Toisaalta digiosaaminen vahvistaa toimintakykyä. Läheisten tarjoama digituki on ikäihmisille tärkeää. Koronapandemian puhjettua osa vapaan sivistystyön oppilaitoksista siirtyi etä- ja hybridiopetukseen, osassa koulutuksia jouduttiin keskeyttämään. Koulutuksen järjestämisen vaikeudet liittyivät digitaitoihin, teknisiin ongelmiin ja siihen, että kaikki kurssit eivät soveltuneet verkkoon. Ikäihmisten tavoittaminen digivälinein oli haasteellista ja kasvokkaisen vuorovaikutuksen puute koettiin ongelmaksi. Digitaitojen opetus on tärkeä osa vapaan sivistystyön yhteiskuntavastuuta. Ikäihmiset hyötyvät räätälöidystä digitaito-opetuksesta ja monikanavaisesti digituesta.

Julkaisutiedot: Renfors, Anna & Suoranta, Juha (2025). Digiä ikä kaikki? Ikäihmisten digitaidot ja -syrjäytyminen koronapandemian aikana ja koronapandemian vaikutukset vapaan sivistystyön oppilaitosten varautumiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2025:22. Saatavilla: [https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/166478].

Jo aiemmin (06/25) OKM julkaisi Risto Hotulaisen, Joonas Junttilan, Reijo Bymanin, Kalle Juutin ja Sanna Oinaksen (Helsingin yliopisto) toteuttaman selvityksen digitalisaation toteutumisen nykytilasta vapaassa sivistystyössä.