EAEA kutsuu aikuiskoulutuksen ammattilaisia osallistumaan 7.–17.4. järjestettävään webinaarisarjaan. Sarja käsittelee innovatiivia oppimistapoja arktisilta alueilta.
EAEA järjestää vuotuisen konferenssinsa 9.–10.6.2026 Varsovassa teemalla resilienssi ja yhteisöllisyyden rakentaminen. Konferenssin aikana jaetaan myös nyt haussa oleva Grundtvig-palkinto.
NLL:n julkaisema artikkelikokoelma kertoo pohjoismaisista hankkeista, jotka ovat pyrkineet tunnistamaan ja tunnustamaan tärkeitä perustaitoja. Artikkelit esittelevät mielenkiintoisia esimerkkitapauksia ympäri Pohjoismaita.
EAEA on julkaissut maaraportit 12 maan näkemyksistä aikuiskoulutuksen tilanteesta. Raportin mukaan aikuiskoulutuspoliittiset linjaukset korostavat työmarkkinoiden tukemista, mutta alan ongelmana on rahoituksen vähyys.
EAEA:n julkaisema The Power and Joy of Learning on manifesti, joka julistaa aikuiskasvatuksen keskeisiä painopisteitä 2000-luvulle. Alkuperäinen julkaisu on englanninkielinen, mutta lyhennelmä on saatavilla suomeksi.